perjantai 17. toukokuuta 2013

Huhti- ja toukokuu 2011


Sijoituspäiväkirja

Huhtikuu

Huhtikuun aikana ostin vihdoin salkkuun takaisin Vestasin osakkeet, vain hieman veivaushintaa korkeampaan kurssiin. Suurin osa osingoista ropisi salkkuun kuun puoliväliin mennessä. Kaikki viime vuotiset osingon maksajat nostivat osinkojaan tuntuvasti. 

HKScanin laskiessa lisäsin osaketta salkkuuni, kuitatakseni osingot ja laskeakseni keskihintaa. Käännettä odotellessa maksaa yhtiö kohtuullisen osingon. Huhtikuu oli sijoitusten kannalta hiljaista aikaa. Asuntolainan lisälyhennykset näyttelivät myös suurta roolia säästämisessä.

Toukokuu

Aivan toukokuun lopussa ostin salkkuun Wal-Martia. Nordnetin kaupankäynti tarjous houkutteli ostamaan voimakkaasti kansainvälisillä markkinoilla laajentuvaa kauppaketjua. Vaikka valtaosa yhtiön tuloista kertyy Yhdysvaltojen markkinoilta, on Wal-Mart läsnä niin Aasiassa, Etelä-Amerikassa kuin Afrikassakin. Sen nopeasti kasvava osinko sekä kohtuulliset arvostusluvut olivat tärkeimmät syyt hankkia Wal-Mart Keskon rinnalle Kauppa-divisioonaan.

Touko- kesäkuun vaihteessa osakkeet olivat laskusuhdanteessa ja viimeisenä salkkuun hankitut osakkeet painuivat reilusti tappiolle (HKScan, Oriola-KD, Panostaja). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti