perjantai 24. toukokuuta 2013

Yhtiön laatu vai oston ajoitus?

Sijoituspäiväkirja

Heinäkuu 2011

Kesä- heinäkuun vaihteessa lisäsin salkkuun Oriola-KD:tä, jonka kurssi oli laskenut huomattavasti ensimmäisestä ostosta. Lisäyksen tavoitteena oli laskea sijoituksen keskihintaa. Lisäksi osakkeen arvostustaso vaikutti houkuttelevalta, kun kurssia oli lyöty alaspäin heikosti edenneiden Venäjän toimintojen vuoksi. Menestys Venäjällä ei kuitenkaan tule hetkessä vaan pitkäjänteisyydellä ja siksi osake onkin – toistaiseksi – hyvä pelipaperi satelliittisalkkuun, mutta Venäjän ja Ruotsin pelinavauksien onnistuessa mahdollinen yhtiö aina ydinsalkkuun saakka.

Kuun ensimmäisellä täydellä viikolla markkinoilla tapahtui hienoinen korjausliike ylöspäin. Oma osallistumiseni seurantaan jäi kuitenkin Itä-Eurooppaan suuntautuneen kesälomamatkan vuoksi vähälle. Käteisvarannot Nordnetin ja Etraden salkuissa olivat heinäkuun alussa melko vähissä. Heinäkuun puolivälin jälkeen lisäsin salkkuun Procter&Gamblea. Lisäys oli hätiköity ja pohjustamaton. Tein lisäyksen, koska sijoitus näytti olevan miinuksella, mutta tämä johtui ainoastaan valuuttakurssimuutoksesta. Amatöörimäinen virhe. 

Kesäkuukausina ikuisen pohdinnan aiheena oli jälleen, tällä kertaa satelliittiosakkeita koskien, ajoituksen ja hyvän osakevalinnan välinen ristiriita. Alkuvuodesta salkkuun hankitut satelliittiosakkeet eivät olleet ajoituksen kannalta parhaita sijoituksia, mutta aiheellisena jatkokysymyksenä toki heräsi kysymys siitä, olivatko sijoitukset ylipäätään hyviä osakevalintoja? HKScan paljastui hyvin pian pitkän tähtäimen käänneosakkeeksi, mikä sellaisenaan on juuri satelliittiosake. Panostajan lasku tuli suurehkona yllätyksenä. Kesän kynnyksellä yhtiö raportoi parantuneesta tuloksesta, mikä antoi aihetta lisäostokselle. Rakennussektorin käänne parempaan siivittänee Panostajan kurssia viiveellä. Tiedon menestys pitkällä tähtäimellä on Nokian vuoksi myös suuri kysymysmerkki ja sen vuoksi osakekurssi otti melkoisen takapakkia ostohetkeen (8/2010) nähden. Lisäys Tietoon syksyllä on mahdollinen hyvän osinkotuoton toivossa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti