perjantai 1. marraskuuta 2013

Kesävuokralainen sijoitusasuntoon

Sijoituspäiväkirja

Huhtikuu 2013

Uusien ansaintamallien hidas (osittain tarkoituksellinen) kehitys sekä osakkeiden korkeahko hinnoittelu kehottivat entisestään lisäämään ajankäyttöä osakesijoittamisen sijasta muihin ansaintamalleihin. Huhtikuun tavoitteeksi asetin henkilöhaastattelun kirjoittamisen ensimmäiseen blogiini. Tämä tulisi lisäämään blogin lisäarvoa, uskottavuutta ja saattaa tieto blogista haastateltavan verkostoon. Samoin uusien vauhtipyörien käynnistäminen olisi tärkeää, koska ansainnan kehittyminen ottaisi väistämättä oman aikansa.

Suureksi helpotuksekseni huhtikuussa hallitus ryhtyi perumaan päätöksiään osinkoverotuksen suhteen. Ehdin jo hieman opiskelemaan sijoitusten tekemistä osakeyhtiön tai sijoituskuoren kautta. Poliitikkojen ailahtelevaisuus on myös hyvä muistutus siitä, että on tärkeää sijoittaa eri omaisuuslajeihin ja tehdä työtä myös ei-pääomasidonnaisten ansaintamallien eteen. Huhtikuussa en tehnyt yhtään osakesijoitusta ja Nordnetin tilille olikin kertynyt 4200 euron käteispositio.

Aivan huhtikuun lopussa löysin vihdoin vuokralaisen ensimmäiseen sijoitusasuntooni. Kevään vuokra-asuntomarkkinat vaikuttivat hiljaiselta ja parhainta mahdollista vuokraajaa ei löytynyt. Sain kuin sainkin toukokuun puolivälistä elokuun loppuun vuokralaisen, jonka avulla vähintäänkin vältyin kokonaiselta tyhjältä kuukaudelta. Syksyllä vuokramarkkinat olisivat todennäköisesti vilkkaammat. Huhtikuun aikana talletin Nordnetin säästötilille 800 euroa seuraavaa sijoitusasuntoa varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti