tiistai 24. joulukuuta 2013

Kustannuskuria matkailuun

Sijoituspäiväkirja

Syyskuu 2013

Metsästin kuumeisesti sijoituskohdetta salkkuyhtiöistä ja tarkkailulistallani olevista yhtiöistä, mutta arvostustasot olivat mielestäni liian korkeita. Syyskuun ainoiksi salkkutapahtumiksi jäivätkin pienet kertasijoitukset kehittyvien markkinoiden rahastoihin ja dollarimääräiset valuuttaostot. Dollari oli jälleen heikentynyt suhteessa euroon ja kerrytinkin dollarimääräistä käteispositiotani.

Syyskuussa teimme säästäväisen lomamatkan Lappiin. Kustannuskurin alla on vaellus erittäin hyvä tapa matkustaa edullisesti. Yöpyminen on ilmaista ja leirinuotiolla nuudeleista ja makkarasta tulee gourmet ruokaa. Minttukaakao kruunaa illallisen. Viikon matkan kustannukset olivat kokonaisuudessaan 150 euron tuntumassa, joita toki hyötyminen työsuhdeautosta madaltaa. Tärkeintä oli kuitenkin hermoloma tunturissa, jossa voi hyvällä omalla tunnolla olla modernien tietoliikenneyhteyksien saavuttamattomissa.

- - - 

Jouluksi matkustimme myös Lappiin. Tällä kertaa laskettelemaan, hiihtämään ja harrastamaan. 550 € viikon vuokrasta pienessä mökissä ei ollut liikaa kahdelle hengelle jaettavaksi. Ruokailut hoidimme pääasiassa itse kokaten. Toki ruoka, juomat ja aktiviteetit ovat Lapissa kallista. En ollut kuitenkaan koskaan Kuusamoa pohjoisempana käynyt keskitalvella joten kokemus oli kaikenkaikkiaan rentouttava, vaikka revontulet jäivätkin näkemättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti