torstai 20. helmikuuta 2014

Vuokraamista harjoittavat yritykset sijoituskohteena

Sen lisäksi, että saan vuokratuloja sijoitusasunnosta ja hieman myös omistusasunnosta, olen sijoittanut kolmeen vuokraustoimintaa harjoittavaan yritykseen ja yhteen ETF:ään. Kansainväliset vuokraustoiminnan yritykset maksavat usein korkeampaa osinkotuottoa. Varjopuolena tulevat usein keskimääräistä korkeampi velkavipu ja liiketoiminnan syklisyys. Vuokraus- ja käyttöasteet tapaavat heiketä, kun asiakasyritykset supistavat toimintojaan kysynnän heiketessä.

Sijoittamalla vuokraustoimintaa harjoittaviin yrityksiin olen pyrkinyt kohentamaan erityisesti amerikkalaisista sijoituksista saamaani keskimääräistä osinkotuottoa. Toinen tavoitteeni on pyrkiä löytämään uusia osinkoaristokraatteja, jotka jatkavat tulevaisuudessa kohoavaa osingonmaksua. Aika näyttää, onko seuraavista yhtiöistä samaan sarjaan kuin salkussani olevista kuluttajatuoteyhtiöistä:

Textainer (TGH)
  • Maailman suurin merikonttien vuokraaja ja käytettyjen konttien myyjä.
  • Hyötyy (ja on riippuvainen) maailmankaupan kehityksestä, mutta myös laivayhtiöiden tahdosta luopua omasta konttikalustostaan.
  • Yhtiön vuokrasopimuksista suurin osa on pitkäaikaisia ja sillä on yli 400 asiakasta. Konttien käyttöaste on yli 90 prosenttia.
  • Yhtiö maksaa yli 5 % osinkotuottoa ja on korottanut osinkoaan viimeiset 7 vuotta.
Cramo
  • Yksi Euroopan suurimmista rakennuskonevuokraajista. Yhteisyritys Ramirentin kanssa Venäjällä ja Ukrainassa. Yli 40 % liikevaihdosta tulee Ruotsista.
  • Hyötyy  pitkällä aikavälillä rakennusyhtiöiden keskittymisestä ydinliiketoimintaansa ja ulkoistaessa kalustotoimintaansa siihen keskittyneille yrityksille. Tämän ansiosta vuokraustoiminta on kasvanut, vaikka rakentaminen on laskenut.
  • Cramo on viime vuosien aikana onnistunut sulattelemaan yritysostoksien myötä kertynyttä velkataakkaansa, parantamaan kannattavuuttaan ja luomaan aiempaa vakaamman liiketalouden.
  • Cramon osakekurssi on hyvin volatiili, joten kärsivällisen sijoittajan kannattaa odottaa hetkeä, jolloin sentimentti painaa osakekurssin houkuttelevalle tasolle.
Ensco Plc (ESV)
  • Maailman toiseksi suurin öljynporauslauttojen ja -laivojen vuokraaja.
  • Asiakaskunta koostuu yli 40 yksityisestä ja valtiollisesta öljy-yhtiöstä.
  • Maksaa reilun 5 % osinkotuoton ja on kohtuullisesti arvostettu P/E-luvulla 10.
  • Ensco ei ole vielä osunut osinkosijoittajien tutkaan, koska se on olennaisesti muuttanut omistajapolitiikkaansa muutaman viimeisen vuoden aikana maksaen omistajaystävällistä osinkoa.
  • Kirjoitushetkellä yhtiön osakekurssi on laskenut johtuen muutamien pankkien tekemästä tavoitehintojen leikkauksista eri toimialan yhtiöille. Ensco on kuitenkin yksi toimialan laadukkaimmista yhtiöistä ja yhtiön arvostustaso kohonneilla Yhdysvaltain markkinoilla vaikuttaa houkuttelevalta.
Vanquard REIT ETF (VNQ)
  • ETF, joka sijoittaa 131 amerikkalaiseen REIT-osakkeeseen.
  • Kulut vain 0,1 %, maksaa kirjoitushetkellä 4,2 % osinkotuoton. Viiden vuoden keskimääräinen osinkotuotto 3,8 %.
  • Amerikkalaiset REIT-yhtiöt kokivat vuonna 2013 kurssirallin, mutta arvostustasot ovat sittemmin laskeneet. ETF tarjoaa helpon tavan sijoittaa yritysjoukkoon, josta menestyjäosakkeen ostaminen on varsin vaikeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti