sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Rakennemuutoksia ydinsalkkuun

Sijoituspäiväkirja

Joulukuu 2015

Viime vuoden tapaan, joulukuun alkupuolella, leikin suurta yritysjohtajaa ja järjestelin paperilla osinkoyritykseni divisioonarakennetta. Tämän laukaisi Baxterin jakaantuminen kahteen osaan ja erillisten yhtiöiden osingon leikkaus. Myin Baxaltan jo elokuussa ja Baxter on myynnissä. Kulutus- ja käyttötavaradivisioonat saivat uudet nimet ja lääketeollisuusdivisioona lopetettiin.

Tilalle nimitin brändit divisioonan, johon sijoitin Fiskarsin, Rapalan ja J&J:n, sekä FMCG (fast moving consumer goods) divisioonan, johon puolestaan sijoitin Pepsin, Mattelin ja P&G:n. Osinkoyritykseni on aliedustettuna lääketeollisuudessa ja sinne vahvempi osallistuminen tulee jatkossa tapahtumaan ETF:n kautta jo kahden omistamani lääkeyhtiön jakaannuttua. Pidän enemmän vakaammista kokonaisuuksista.

Ostin hyvin pienen erän lisää TeliaSoneraa, vaikken ollut valtavan mielissäni yhtiön strategiamuutoksesta vetäytyä Kaukaasian markkinoilta. Todennäköisesti päätös on kuitenkin osakkeenomistajan kannalta suotuisa, kun liiketoiminnan luonne muuttunee täysin kannattavuuspeliksi riskaabelin kasvun sijasta. Lisäksi hankin Fortumia samaan tapaan. Senkin strategiamuutos on suuri kysymysmerkki. Miten käy liikevaihto- ja kannattavuuskehityksen? Pystyykö yhtiö ylläpitämään osingonmaksunsa, kun vakaa liiketoiminta on muutettu pursuavaksi kassaksi.

Uutena osakkeena hankin salkkuuni ruotsalaista Knowit konsulttiyhtiötä. Olin pitkään seurannut amerikkalaista Accenturea, mutta sen arvostustaso vaikutti jatkuvasti liian korkealta osinkosijoittajalle ja päädyin lopulta Knowitiin edellisessä kirjoituksessa käsittelemistäni syistä. Lisäksi tein uuden vaihtoehtoisen sijoituksen yrityslainaan.

Aivan kuun lopussa myin vihdoin Sanoman osakkeeni pois ja kuittasin luovutustappiota vähentääkseni myyntivoitoista aiheutuneita veroseuraamuksia. Samalla pyrin myös parantamaan salkkuni osinkotuottoa, koska Sanoma tuskin kykenee osingonmaksuaan kasvattamaan, ainakaan siinä määrin, että se toisi hyväksyttävän osinkotuoton keskiostohinnalleni.

Mukavaa alkanutta vuotta!

***

Ota lentävä lähtö uuteen vuoteen ja etumatkaa omaan vaurastumiseesi - Tie ensimmäiseen 100 000 € - katso täältä lisää.

4 kommenttia:

  1. Tuosta Fortumista olisi kiva kuulla enemmänkin näkemyksiäsi jatkossa. Se on minulla rankassa ylipainossa ja todellinen musta hevonen muutenkin :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä kysymys. Minulla on varsin ristiriitainen näkemys Fortumista. Lyhyellä aikavälillä kurssi lienee lyöty turhankin alas. Keskipitkällä aikavälillä on huomattava, että yhtiö on myynyt tuottavia (monopoliasemassa olevia) omaisuuseriä, jotka ovat mahdollistaneet hyvän osingonmaksun. Nyt yhtiö on menossa sijoittajalle tuntemattomaan suuntaan.

    Yhtiön strategiamuuton on aina hankala paikka ja minäkin varmasti tulen arvioimaan haluanko olla enää samassa laivassa. Minua hivenen huolettaa, että yhtiö "toteuttaa strategiaansa", kuten Sanoma on tehnyt viime vuosina. Sijoittajalle (ja yhtiöllekin) tärkein kysymys kuitenkin on: Onko strategia oikea?

    Toki yhtiöiden on uusiuduttava ja irtaannuttava heikosti tuottavista omaisuuseristä. En ole aivan varma olisinko itse myynyt liiketoimintaa, josta saa lähes takuutuoton vaikka se olisi tuottovaatimusta alhaisempi. Voi olla, että yhtiö olisi joutunut investoimaan sähkönsiirtoliiketoimintaansa niin paljon tulevaisuudessa, että näki järkevämmäksi irtaantua siitä? Ostajia olivat käsittääkseni pääasiassa pääomasijoitusyhtiöt, jotka harvoin kulkevat "mahdottoman rahan perässä".

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4.1.16

    eu taisi vaatia, että sähkön tuotanto ja myynti pitää eriytää, verkkojen myynti näin ollen oli pakonsanelema juttu, ei strateginen veto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tällaisesta kuullut, enkä pikaisella haulla löytänyt sellaista tietoa. Olisiko sinulla lähdettä?

      Kts. esim. https://www.fortum.fi/fi/media/Pages/fortumin-sahkonsiirtoliiketoiminnan-myynti-paatokseen-ruotsin-liiketoiminta-myydaan-n-66-miljardilla-eurolla.aspx

      Ym. tiedotteessa puhutaan ainoastaan sähkönsiirtoliiketoiminnan olevan ei-ydinliiketoimintaa. Fortumin mukaan "sähkönsiirtoliiketoiminta on taloudellisesti ja operatiivisesti erittäin hyvässä kunnossa. Sen uusi omistaja kehittää toimintaa ydinliiketoimintana."

      Toivottavasti Fortum löytää uutta ydinliiketoimintaa, joka on yhtä hyvässä kunnossa OMISTAJAYSTÄVÄLLISEEN hintaan.

      Poista