lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pohjalta uuteen nousuun - 2009

Sijoituspäiväkirja

Vuosi 2009

Salkun arvo oli alimmillaan 4/2009 yli 2000 euroa miinuksella. Osingot jäivät laimeiksi, osinkotuoton ollessa 3,8 %. Vuoden 2009 loppuun mennessä salkkuun oli laitettu pääomaa 15 400 euroa. 11/2009 näistä 14 000 euroa oli osakkeissa, 1000 euroa valtionobligaatioissa ja käteisenä 600 euroa (osingot huomioon ottaen). Jo 12/2009 salkku nousi kaikkien aikojensa korkeimpaan arvoonsa 18381euroa, +19 %, osakemarkkinoiden noustua pohjilta 50-70 prosenttia.

Pohjakosketuksen jälkeiset pörssin kurssiraketit, esimerkiksi Cramo ja YIT, otettiin salkkuun pohjanoteeraukseen nähden liian korkealla keskihinnalla. YIT:n tapauksessa myös liian pienellä ostomäärällä. Pelko ostaa pohjilta oli liian suuri. Silti YIT:n kurssinousuksi noteerattiin joulukuun (2009) alussa 65 %. Ainoa opetus tästä oli se, että osta silloin kun pelottaa, silloin on halpaa. Vain UPM:n ostoajoitus osui täysin oikeaan aikaan, ostohinnan ollessa 5,08, mutta senkin tapauksessa ostoerän suuruuden olin laskenut liian alas 400 euroon.

Ydinsalkun osakkeiden ostot (Orion +25 %, TeliaSonera +45 %, Fiskars +50 %, Neste +15 %) osuivat melko hyvin oikean aikaan ja arvonnousua tuli kohtuullisesti pienillä steikeillä. Huonoin sijoitus oli Nokia, jonka kurssi laski laskemistaan ja miinusta oli joulukuun alussa pahimmillaan 28 prosenttia. Nokian saadessa momentumia takaisin uskon sen nousevan komeasti yli keskihinnan 11,8:n euron. Yksi onnistumisista oli myös päätös osallistua Nordean osakeantiin. Se laski Nordean keskihintaa mukavasti, vaikka rohkeus ostaa lisää Nordeaa pohjilta, monien muiden osakkeiden tapaan, jäi puuttumaan.

Vuoden 2009 loppupuoliskolla otin salkkuun Ahlströmin, käännepotentiaalin ja hyvän, tosin epävarman, osingomaksajan maineensa vuoksi. Lisäksi Fortumin osto osinkojen ja heikon kurssikehityksen vuoksi näyttää osoittautuvan onnistuneeksi. Venäjän riskin vaikutusta jäädään kuitenkin odottamaan. Vaisalan oston syyt eivät olleet täysin selviä jälkikäteen ajateltuna. Hajautuksellisista syistä ostos voi olla hyvä, pieni koko ja teknologiasektorin osake olivat puuttuneet salkusta. Samoin alhainen velkaantuneisuus ja perheomisteisuus olivat ostolle hyviä syitä, joita varjostivat vain vähän korkeahko arvostustaso ja teollisuuden lama, joka painoi Vaisalan tuottoja alas.

Seuraavina suunnitteltuina liikkeinä jalansijan avaaminen Amerikan osakemarkkinoilla ja aloittaa mahdollisuuksien kartoittaminen ETFien osalta. Joulukuun loppuun mennessä arvostustasot ovat nousseet kuitenkin merkittävästi, ja hyville välittömille osinkotuotoille on vaikea päästä. Ehdottomana entry-kriteerinä onkin vähintään 3 prosentin osinkotuotto. Tulevat ostokohteet ja tavoitehinnat on määritetty, ja on aika jäädä jälleen odottamaan oikeaa ostohetkeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti