maanantai 29. huhtikuuta 2013

Vikapanostus Panostajaan

Sijoituspäiväkirja

Joulukuu 2010

Vuoden viimeisenä kuukautena lisäsin salkkuun Abbott Laboratoriesia, joka oli valunut viimeisestä ostosta 12 prosenttia. Osto oli samalla keskihinnan laskua sekä varautumista Orionin myyntiin ensi vuoden osinkojen jälkeen. Joulukuussa ostin lisäksi Afrikkaan sijoittavaa rahastoa sekä Intiaan sijoittavaa rahastoa. Satelliittiosakkeeksi hankin vajonnutta F-Securea, jonka hinnan laskuun en löytänyt järkevää syytä. Toki osakkeen arvostustaso oli melko korkea, mutta sen osinkotuotto ja muut taloudelliset tunnusluvut vaikuttivat hyvältä. Lisäksi yhtiön liiketoiminnan luonne on vakaa, pääoman tuottoasteet huippuja, velkaantuneisuus matala ja kassavirta hyvä. Kuun lopussa hankin Ventures divisioonaan Visan osakkeita, jonka arvo oli laskenut FEDin uhattua rajoittaa luottokorttimaksujen ylärajaa.

Osakkeiden lukumäärä salkussa on lähtenyt selkeään kasvuun. Vaarana on ylihajautus sekä sijoitusten laadun heikkeneminen, kun sijoituskohteisiin perehtyminen jää vähälle. Vuodenvaihteessa tulisikin selkeyttää strategiaa ja siivota tarvittaessa salkkua. Vielä aivan vuodenvaihteessa hankin salkkuun siivun Panostajaa, 630 eurolla 450 kappaletta hintaan 1,40 osake. Panostajan pienyhtiöportfolio, riippuvaisuus rakentamisesta, hyvä osinkotuotto, varhainen osingonmaksu ja vahva omistajasuku olivat tärkeimmät syyt hankinnalle. Varjopuolina ovat yhtiön tappiollisuus ja korkea velkaantumisaste. Odotan kuitenkin, että yhtiö korottaa osinkoa rakentamisen lähtiessä kasvuun ja odotan yhtiön onnistuvan yritysjärjestelyissä. Pienyhtiöt ovat lisäksi taipuvaisia kulkemaan kurssikehityksessä hieman jälkijunassa. Panostajan kurssi onkin sahannut pikemminkin alaspäin.

Ajatuksena uusissa sijoituksissa on kuitenkin osinkotulojen hankkiminen sekä nousutrendissä myyntivoittojen saavuttaminen. Ostot onkin kohdistettu lähinnä osakkeisiin, joiden arvo ei ole kuluneena vuonna juuri noussut tai joiden arvo on laskenut. Lisäykset jo omistuksessa oleviin yhtiöihin on henkisesti vaikeaa, koska osakkeiden tuotot ovat korkeita.

Joulukuussa hankin myös muutamia kehittyville markkinoille sijoittavia rahastoja. Afrikkaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Intiaan sijoittavat rahastot otetaan maantieteellisen hajautuksen vuoksi mukaan salkkuun. Tavoitteena on viiden rahaston salkku, johon voidaan sijoittaa tehokkaasti ajallisesti hajauttaen, toisin kuin ETFiin. Muita myöhemmin lisättäviä rahastoja ovat Venäjälle ja Aasiaan sijoittavat rahastot. 

Aika            Talletukset      Arvo                       Indeksi      Voitto
01/2010 15700 19460 107,8 3760
02/2010 16000 18688 101,9 2688
03/2010 17700 22420 113,0 4720
04/2010 17700 23056 116,2 5356
05/2010 17700 22120 111,5 4420
06/2010 17700 22806 114,9 5106
07/2010 20200 24611 111,4 4411
08/2010 20600 25635 114,2 5035
09/2010 21600 27488 118,0 5888
10/2010 23100 29923 122,1 6823
11/2010 24100 30983 122,3 6883
12/2010 26150 33978   126,0 7828

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti