torstai 2. huhtikuuta 2015

Katse dollareista kruunuihin

Sijoituspäiväkirja

Maaliskuu 2015

Aivan helmikuun lopussa ostin ruotsalaisen Bufabin osaketta. Yhtiön osakekurssi romahti 17 prosenttia tulosjulkistuksen jälkeen alle 50 kruunun. Bufab on listautunut pörssiin vastikään 2014, joten pitkää taivalta yhtiön hintatason arvioimiseksi ei ole olemassa. Yhtiö ilmoitti maksavansa 1,5 kruunun osingon, joten osinkotuotoksi muodostui minimivaatimukseni 3 prosenttia. Jukka Oksaharju on analysoinut yhtiötä blogissaan perusteellisesti.

Osinkotuoton ja kohtuullisen arvostuksen lisäksi olin kuullut yhtiön asiakkailta erittäin myönteisiä lausuntoja sidoksestaan yritykseen. Nähdäkseni kurssilaskuun johtaneen tuloksen syyt olivat suurilta osin valuuttakurssissa, joka tulisi jonain kauniina päivänä muuttumaan. Koska yhtiö oli verrattain pieni ja sillä ei ollut yksittäisiä merkittäviä osakkeenomistajia, voisi yritys olla sopiva ostokohde vaikkapa Fastenalin tyyppiselle yritykselle..

Koska osakekurssit ovat nousseet viime kuukausina rajusti, päätin tehdä maaliskuun seurantaani alaskirjauksen pakotetun eläkesäästämisen omaisuuserääni. Mitä tekemistä sillä oli osakekurssien kanssa? Ei mitään. Näin sain alaskirjauksen vaikutuksen peittymään. Seurannassani olin arvostanut 50 % näistä säästöistä. Nyt päätin arvostaa vain 40 %, koska se on entistä todennäköisempi skenaario säästöjen realisoitumisen toteutumisesta. Tehdessäni alaskirjauksen mahdollisimman varhain vältyn suuremmalta vaikutukselta myöhemmin. Tämä on ennen kaikkea henkistä kirjanpitoa.

Valuuttapainotuksilla lisätuottoa?

Maaliskuussa laitoin lisäksi viimeiset dollarini työskentelemään tekemällä lisäsijoituksen General Electriciin. Olin hankkinut osaketta ensimmäisen kerran noin vuosi sitten ja kurssi oli sittemmin viistänyt samalla tasolla. Amerikkalaiseksi osakkeeksi osinkotuotto oli kohtuullinen ja aiemmassa kirjoituksessani listaamat vaihtoehdot vaikuttivat kantavan huomattavasti korkeamman riskin. Mattelin, Textainerin ja Enscon osakkeita jäin seuraamaan. Mikäli yhtiöiden liiketoiminnan kehityksessä näkyisi valon merkkejä, ostaisin lisäerän osinkojen tuomilla dollareilla.

Dollarin vahvistuttua merkittävästi olen siirtänyt katseeni heikentyneeseen Ruotsin kruunuun. Tein ensimmäisiä valuutanvaihtoja helmikuussa ja lisää maaliskuussa. Kahdeksan prosenttia sijoituksistani oli ruotsalaisissa osakkeissa. Heikentynyt kruunu tarjoaisi hyvän mahdollisuuden kasvattaa tämän kohtuulliseen kymmeneen, kun kurssitaso antaisi siihen tilaisuuden. Tällä hetkellä ruotsalaisiin sijoituksiini lukeutuu: Betsson, Swedish Match, Ratos, Systemair, Nordnet ja Securitas.

Seuraa sijoitusteni kehitystä Sharevillessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti